Oli hienoa nähdä, kun yli sata kasvattajaa ja opettajaa oli kokoontunut Snellman-
korkeakouluun käsittelemään vuorovaikutukseen ja kuunteluun liittyviä aiheita.
Elämänkaarityö ry järjesti kolmen jäsenensä – Veeran, Hannun ja Kimmon – voimin työpajan elämänkaarityöstä ja sosiaalisista taidoista.
Veera avasi tilaisuutemme kertomalla, miten hän löysi elämänkaarityön ja miten se on
vaikuttanut hänen työhönsä. Seuraavaksi Kimmo kävi läpi keskustellen vuorovaikutukseen liittyviä kysymyksiä sekä Hannu elämänkaarityötä ja kysymisen tärkeyttä. Hannu antoi ryhmälle tehtäväksi käydä keskustelua pareittain kunkin omasta elämänkysymyksestä – juuri nyt tärkeästä aiheesta. Tehtävänä oli kuunnella parin kertomaa ja toistaa kuulemansa, lisäämättä siihen omia kokemuksia, arviointeja tms. Osallistujat tarttuivat tehtävään innolla ja syventyivät nopeasti kuuntelevaan ja arvostavaan vuorovaikutukseen.
Kun tulimme yhteen parikeskustelujen jälkeen, oli tunnelma kokonaisuudessaan erityisen lämmin, avoin ja arvostava. Osallistujat kertoivat vievänsä kotiin tästä työpajasta oivalluksia läsnäolosta, toiselle ajan ja huomion antamisen tärkeydestä sekä kuulluksi tulemisen kokemuksesta.
Kimmo Sarekoski
sovittelija, juristi
Elämänkaarityön aarteet työelämääni
Kaipasin uutta perspektiiviä työhöni Steinerpäiväkodin johtajana. Koin yksinäisyyttä ja työtaakka tuntui liian suurelta. Tarvitsin vastapainoa työlle, lahjan itselleni, joka samalla virkistäisi suhdettani johtamiseen. Huomasin kiinnostavan ilmoituksen Elämänkaarityö ry:n kesäpäivistä Snellman-korkeakoulun avointen ovien päivällä 13.5.2023. Siellä osallistuin Tuulikki Sarekosken vetämään työryhmään. Työryhmäkokemus oli intiimi, mutta yksityinen, turvallinen ja kiinnostava. Päätin oitis lähteä mukaan Elämänkaarityö ry:n kesäpäiville 2023 kokemaan ja kuulemaan elämänkaaren peilaustapahtumasta Walter Seyfferin johdolla. Liityin samana kesänä Elämänkaarityö ry:n jäseneksi. Työssäni löysin voimaa viedä läpi johtamisen muutoksen ja samalla suunnittelin vuorotteluvapaalle jäämistä.
Sittemmin olen päässyt mukaan työryhmien suunnitteluun ja toteuttamiseen. Vuonna 2024 matkustin Kiotoon World Wide Biography Conferenssiin, jonka teemana oli johtaminen. Viime vuonna osallistuin myös Elämänkaarityö ja sosiaaliset taidot koulutuskokonaisuuden ensimmäiseen osioon Snellman-korkeakoulussa.
Elämänkaarityöskentelyssä on parasta uusien yhteyksien ja asioiden löytäminen omasta elämästä. Pari- ja ryhmätyöskentely on antoisaa. Työryhmät ovat huolellisesti valmisteltuja erilaisia kokonaisuuksia. Luovuus ja taiteet ovat tärkeä osa tapahtumaa, jonka usein luovat 2-3 vetäjää. Vetäjät luovat osallistujille turvallisen tilan. Myös osallistujien vaitiolovelvollisuus toisten asioista on tärkeää.
Elämänkaari- ja sosiaaliset taidot -koulutus sai minut näkemään työyhteisöni jäsenet uudessa valossa. Halusin luoda kollegioihimme aikaa keskustelulle, joissa jokaisen ääni tulisi kuuluviin. Työskentely oman elämäni lähteillä elämänkaarityön ryhmissä heijastui työhöni kuin peilaustapahtuma. Koska opettajana ja johtajana olen jatkuvasti työssäni olemassa muita varten, on voimaannuttavaa saada vastapainoksi keskittyä itseensä. Johtajana ja kasvattajana on tärkeää tarkastella omaa toimintaansa. Omassa kasvussamme olemme aina suhteessa muihin. Kun johtaja näkee omia polkujaan tulevaisuuteen, hän pystyy myös tuomaan uusia näkökantoja yhteisölleen.
Koen, että elämänkaarityöskentelyn kautta minulla on mahdollisuus oppia lisää yhteisön kehittämisestä ja johtamisesta. Työyhteisössäni on vihdoin ollut pysyviä työntekijöitä 5-3 vuotta. Koska arvostan heidän sitoutumistaan, ajattelen, että nyt olisi oikea hetki antaa heille jotain arvokasta. He ansaitsevat henkisen pääoman kasvua. He ansaitsevat tulla nähdyiksi. Jotta työyhteisö pysyisi elävänä, olisi mielestäni tärkeää työskennellä työhyvinvoinnin ja työnohjauksen puolesta. Koen, että olen saanut paljon elämänkaarityöskentelystä ja juuri sen takia, että olen saanut, minulla on halu antaa.
Jotta elämänkaarityöskentely olisi antoisaa, se vaatii rohkeutta heittäytyä ja olla avoin luottaen. Tuota rohkeutta ja luottamusta tarvitsemme kasvattajina jokapäiväisessä työssämme.
Veera Reinhard, Steinerpäiväkodin esiopettaja / varajohtaja
Kysymys – elämänkaarityön ja tutkimisen tärkeä työkalu
Mitä on eläminen?
Tähän kysymykseen ei ole yksinkertaista vastausta. Tässä on eräs näkökulma, joka itseäni on puhutellut syvästi, opettajaltani teologi Martti Lindqvistiltä:
“Eläminen on dialogista vuoropuhelua elämän salaisuuden kanssa.”
Mikä sitten on tuo salaisuus, jonka kanssa käymme vuoropuhelua?
Salaisuus viittaa tietoon, joka on jollain tavalla piilotettu tai kätketty, ehkä tarkoituksella.
Ehkä siksi, ettei sitä voi vielä ymmärtää. Salaisuudet voivat suojata meitä – mutta joskus ne myös painavat, jos ne jäävät piiloon liian pitkäksi aikaa.
Runoilija Rainer Maria Rilke sanoo kauniisti:
“Ole kärsivällinen kaikkea kohtaan, mikä on ratkaisematta sydämessäsi, ja yritä rakastaa itse kysymyksiä, kuin lukittuja huoneita.
Älä etsi vastauksia nyt, sillä et voisi elää niiden kanssa.
Elä kysymysten kanssa nyt.
Ehkä jonain päivänä, huomaamattasi, pystyt elämään kohti vastausta.”
Tämä on ehkä yksi elämänkaarityön ydinkohdista: Oppia elämään kysymysten kanssa.
Ei kiirehtien, vaan kuunnellen – sisäistä maailmaa, muistoja, tekoja, toisia ihmisiä.
Rudolf Steiner on kuvannut elämää toteamalla:
“Eläessämme ikiaikainen karmallinen henkemme kohtaa ajallisen ruumiillisuutemme teot. Henki ja ruumis ovat polariteetit, jotka sielu johtaa aina uudelleen yhteen kutomalla kohtalon ihmisten teoista.”
Toisin sanoen: elämä on kudelma – tekoja, valintoja ja niiden seurauksia.
Tämä ikuisen ja ajallisen kohtaaminen on syvästi inhimillinen mysteeri.
Elämänkaarityö tarjoaa meille mahdollisuuden lähestyä tätä mysteeriä, ei suorittamalla, vaan kysymällä. Kysymysten kysyminen on tutkimisen ydin. Kun kysymme, emme vielä tiedä – mutta olemme matkalla. Ja juuri tällä matkalla karma alkaa puhua – ei käsitteinä, vaan elämänkertamme kautta. Kuunteleminen on tämän dialogisen vuoropuhelun sydän. Se voi olla kuuntelua sisäänpäin – oman sisäisen maailman, osapersoonien, tunteiden kuuntelua. Tai se voi olla toisen ihmisen kuuntelemista – ilman kiirettä, ilman tuomitsemista. Tavoitteena ei ole ratkaista kaikkea, vaan löytää se mietiskelevä tila, jossa ymmärrys alkaa hiljalleen hahmottua. Löytää yhteys omaan elämään, omaan tarinaan, ja siihen suurempaan liikkeeseen, jota emme täysin tavoita – mutta jonka aavistamme.
Rakasta siis kysymyksiä kuin lukittuja huoneita.
Sillä kysymykset vievät meitä kohti ymmärrystä.
Ne ovat portteja – ei vain vastauksiin, vaan elämään itseensä.
Hannu Tuovinen
elämänkaarivalmentaja